Minulla on tehnyt mieli paistaa pullaa jo yli viikon. Viime sunnuntaina olin jo tarttumaisillani jauhopussiin, hipelsin läpi kaikki tarvittavat aineet keittiössäni - totesin, että kyllä näillä pienen taikinan saisi tehtyä. Ohjelmassa ei ollut mitään sille päivälle..nopea kävely ystävän kanssa ja muuten vain Beverly Hillsin täydellisiä naisia, johon sitten jäin sitten koukkuun yhden sunnuntain seurauksena. (Great!) Ehkä hiilarikoukku olisi ollut vähemmän säälittävää? Mutta en "voinut" leipoa vain itselleni.
Olen lukenut ruoka- ja leivontablogeja nyt pari viikkoa etsien ihania leivonnaisten reseptejä. Itsetuhoista toimintaa?! Leipominen tuntuu turhalta, kun asuu yksin ja ei ole ketään tulossa kyläänkään. Saako lapseton, kaukosuhteessa oleva, melkein aikuisen iän saavuttanut, kaupunkilaismuikkeli tuoksua pullalta? Eikös se ole äitien yksinoikeus ja äitiyden mittari? Mitä se sitten kertoo kolmekymppisestä yksineläjästä? Että se raukka leipoo hakeakseen turvaa siitä pullastaan, kuvitellakseen kuuluvansa ikätovereidensa kanssa samaan äitiyden iloista nauttivien jengiin? Maanantaina voi sitten kehuskella aamukahvilla, että meilläpä leivottiinkin pullaa viikonloppuna? (koiran kanssa) Harjoittelee, että olisi sitten oikeanlainen äiti joskus? Se on ahmatti?
Hmm.. ei. Se himoitsee tahmaista bostonkakkumaista pullaa täysin itsekkäistä, lihallisista syistä. Yhtä palaa sitä tahmeaa mössöä kylmän maidon kanssa. Loput se laittaa pakkaseen papupussin viereen heittääkseen ne syömättöminä roskiin vuoden kuluttua, jotta seuraava paistos mahtuu taas sinne ylläpitämään illuusiota täydestä pakastimesta. Ja joo, kyllä se haluaa sitä lapsuuden leppoisaa oloa ja rentoa viikonlopun tuntua, joka tuli usein siitä, että pullataikina oli kohoamassa ja sitten niitä valmiita pullia maisteltiin äidin kanssa. Istuttiin ja ihmeteltiin sitä pullien määrää. Ja kyllä, tuoreesta pullasta tulee jotenkin lohdullinen olo. On luotu uutta, saatu taikina eläväksi ja kohoamaan, annettu sisältö sille taikinamössölle ja paistettu pullukaksi. Se on kuin pieni luomistyö, uusi alku. Ja kyllä, tämä olisi mieluusti jakamassa maitolasillesensa ja pullansa toisen kanssa.
En ole koskaan oppinut hyväksi pullan paistajaksi. Niistä tulee yleensä kiviä. En ole harjoitellut kauheasti, koska ei ole ollut tarvetta luoda pullantuoksuista tunnelmaa. Vaikka eikö pullaa pitäisi jokaisen itseään kunnioittavan kotikokin osata leipoa? Toisaalta pulla ei ole oikein muodikasta, koska se on täynnä hiilareita. Pullan pitäisi vähintäänkin olla gluteiinitonta. Pullaan tuntuu liittyvän yllättävän monia tabuja. Suurin osa varmasti kirjoittajan omassa päässä. Ehkä tänä viikonloppuna on hyvä hetki harrastaa myytin murtamista. Yksinäinenkin saa tuoksua pullalta olematta säälittävä! Myös omasta mielestään :)
