Ihmisyyden ytimellä

Jahhas..taas on kulunut kova tovi viime postauksesta. Armoa! Tämä ei tarkoita sitä, että olisin ollut onneton pari kuukautta putkeen :) Onneksi! Ehkä käsitykseni siitä, milloin ja millaisessa olotilassa voin kirjoittaa postauksen on vääränlainen. Kun ei aina tulekaan noita eufoorisia hetkiä, joita olen kuvaillut aiemmissa postauksissa? Jos ei havahdukaan erityisemmin mihinkään ihmeelliseen? Eikö silloin kuitenkin elämä voi olla hyvää ja elämisen arvoista?

Talvi ei ole oikein ollut minun "parasta" aikaa koskaan. Olen kesää rakastava ihminen, joka kokee elämänsä olevan silloin parhaimmillaan. Pimeys ja kylmä kääntävät terälehteni sisään. Aistimukset muuttuvat vaisuiksi. Ikävät asiat tosin saavat helpostikin lisää mustetta pimeinä vuodenaikoina. Olen kuitenkin miettinyt, että vaikka aistimukseni ovat vaimeita, ovat juureni sellaisessa maassa, joka suo minulle mahdollisuuden kasvaa silloinkin, kun ympärillä on kylmää ja koleaa. Ja nyt tarkoitan myös elämässä tapahtuvia asioita (en pelkästään pakkasta), jotka joskus voivat heittää varjon polkumme pätkälle. Silloin on hyvä pysähtyä miettimään niitä asioita ja seikkoja, jotka saavat meidät jatkamaan, vaikka mieli tekisi lakaistua.

Tärkeimmäksi asiaksi tiedän, etenkin viime viikkoina, toiset suonhelmet. Harva lakka kasvaa ihan yksin missään. Kyllä niitä usein on samoilla seuduilla useampia. Ilman näitä kanssakasvajia ja talveapitäviä olisin monta kertaa elämäni aikana heittäytynyt pakkasen purtavaksi ja paleltamaksi. Kuten Tommy Tabermann viisaasti on kirjoittanut:

Ihminen tarvitsee ihmistä
ollakseen ihminen ihmiselle,
ollakseen itse ihminen.
Lämpimin peitto on toisen iho,
toisen ilo on parasta ruokaa.
Emme ole tähtiä, taivaan lintuja,
olemme ihmisiä, osa pitkää haavaa.
Ihminen tarvitsee ihmistä.
Ihminen ilman ihmistä
on vähemmän ihminen ihmisille,
vähemmän kuin ihminen voi olla.
Ihminen tarvitsee ihmistä.

Tuo runo mielestäni kiteyttää sen, mikä ihmisyydessä on keskeisintä. Ihmisen meistä tekee toinen ihminen. Ilot ja surut, kaikki ne saavat todellisen värinsä vasta vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Kukaan ei ole täydellinen, jokainen on osa tuota pitkää haavaa, kuten runoilija Tabermann kauniisti kipeää asiaa kuvaa. Siinä haavassa kukin meistä yhdessä toisten kanssa parantuu ja auttaa paranemaan. Tukee ja tulee tuetuksi. Näkee ja tulee nähdyksi. Kuulee ja tulee kuulluksi. Rakastaa ja tulee rakastetuksi. Antaa ja saa anteeksi. Ilman näitä ihmisyyden kokemuksia elämä jää vajaaksi ja valuu hukkaan.

Olkoonkin siis tämä postaus omistettu rakkaimmille ihmisilleni - he tietävät kyllä tätä lukiessaan olevansa sitä minulle tärkeintä ydinryhmää, joiden kanssa haluan jakaa tämän elämäni hyvine ja huonoine hetkineen. He tekevät tästä matkasta kulkemisen arvoisen ja antavat voimaa, kun bussi ajaa ohitse ja vaihdevika yllättää. Voimauttavaa on myös se, kun saa olla toisen rinnalla jakamassa kyyneliä ja pitelemessä vatsaa naurun kouristaessa. Toiset ihmiset tekevät elämästäni elämisen arvoista - sitähän lupasin pari kuukautta sitten pohtia seuraavassa postauksessa. Tässä siis olkaa hyvät Te!

Läheltä kun katsoo niin se kylmä ja hyinen lumihan onkin vain vettä.

Itseaiheutettu vaikea elämä

Luin artikkelin, jossa sain jälleen uuden näkökulman samaan asiaan, josta olen tässä kuohunut koko blogini ajan. Tänä vuonna on pystytty ensimmäistä kertaa todistamaan, että ihminen pystyy harjoittelun kautta muuttumaan positiivisemmaksi - jee!

Artikkelissa puhutaan, kuinka ihmisen temperamentti on periytyvää ja pysyvää, mutta persoonallisuus on jotakin, mikä rakentuu siihen päälle. Persoonallisuus määrittää, miten suhtaudumme vaikkapa epäonnistumisiin. Voimme oppia suhtautumaan asioihin positiivisemmin. Negatiivinen ihminen hankaloittaa itse omaa elämäänsä ja tappaa luovuuden myös ympärillä olevista ihmisistä. Tämä oli mielestäni hyvä oivallus. Itsehän tässä teen elämäni hankalaksi, kun en anna itselleni mahdollisuutta ajatella asioista eri tavalla, vaan turvaudun vanhaan tuttuun negailuun ja valittamiseen.

Eilen kävelin töihin junalta ja aloin kelailemaan aivan automaattisesti asioita, jotka potentiaalisesti olivat elämässäni pielessä. Olin nukahtanut miettien samoja asioita, käyden tuota listaa läpi mielessäni. Siksi tuntui luonnolliselta jatkaa sitä, koska minullahan on asiat huonosti. Sitten kello soi päässäni. Haloo!! Ei kai ihme, jos ketuttaa, kun teen ja kertaan näitä listoja päivästä toiseen. Hengitin syvään monta kertaa ja tyhjensin päätäni. Päätin etten saa jatkaa listausta enää. Eli kuten tutkimuksessa sanotaan: negatiivinen ihminen tekee oman elämänsä hankalaksi.. Totesin, että suurin osa ahdistuksestani ja ärsytyksistäni ovat ihan itseaiheutettuja. Katse peiliin siis TAAS!

Zürichin yliopiston psykologian tutkimusryhmä onnistui tänä vuonna ensimmäistä kertaa todistamaan, että harjoittelu auttaa ihmistä muuttumaan positiivisemmaksi. Kymmenen viikon intensiivisen positiivisen ajattelun jälkeen ne tutkittavista, joille oli annettu optimistisia tehtäviä, kokivat elämänlaatunsa selvästi parantuneen. Zürichin yliopiston tutkijat pistivät tutkittavansa miettimään muun muassa, miten he kiittivät tai huomioivat ihmisiä aivan arkipäiväisissä tilanteissa. Samalla heidän tuli miettiä, mitkä asiat tekevät elämästä kaikkein eniten elämisen arvoista.
Kymmenen viikon jälkeen satunnaisotoksella valitut tutkittavat raportoivat tuntevansa useammin iloa ja olevansa myös aiempaa useammin positiivisella mielellä.  

Tänä aamuna testasin tätä toisten ihmisten huomioimista samalla matkalla junalta töihin. Tervehdin siivojaa, joka oli puhdistamassa läpikulkukäytävää eräässä rakennuksessa, jonka läpi oikaisen aamuisin. Ei olisi tarvinnut, en tunne häntä mutta toisaalta olen kiitollinen, että hän siivoaa sen käytävän ja tekee siten matkastani mukavamman. Sain takaisin ystävällisen hymyn ja tervehdyksen. Yhtäkkiä tuli todella kiva mieli. Lopputulos: paljon parempi tapa aloittaa päivä! Nyt täytyy vielä miettiä niitä asioita, jotka tekevät elämästäni elämisen arvoista. Siitä ehkä seuraavassa kirjoituksessa sitten.

Tutkimustulokset pitävät siis paikkansa ainakin tällä lyhyellä empiirisellä aikajaksollani tarkasteltuna ja loogiseltakin ne kuulostavat. Mahtavaa, että tätä asia myllytetään nyt niin monella taholla!

Linkki artikkeliin, jossa kerrotaan tästä Zürichin yliopiston tutkimuksesta ja josta lainaus on:

 

http://yle.fi/uutiset/valittaja_voi_opettaa_itsensa_iloiseksi/6311029

Elämä pelissä-testin tuloksia...Hui!

Ystäväni kehotuksesta tein tänään Elämä pelissä-testin ja olin melkolailla yllättynyt tuloksista.Eliniänodote VAIN 68 vuotta. Kyky käsitellä arkisia vastoinkäymisiä heikohko.. uuuuups! Tämä on toisaalta ollut tiedossa. Siksi tämä blogi esimerkiksi on olemassa. Tiedostan, että minulla on ongelma arjen ärsytysten hallinnassa :) Positiivisuudesta sain kuitenkin 79/100 pistettä. Mielestäni se on ihan hyvä tulos. Toisaalta aika mielenkiintoista, että tuo v-indeksi ja positiivisuus-indeksi eivät sitten korreloi keskenään juurikaan.

Pitää siis tsempata ilmeisesti vielä kovempaa ja muistaa syödä enemmän vihreää ja hedelmiä. Viime viikolla postaamassani tutkimuksessahan todettiin, että negatiivinen elämänasenne voi viedä jopa 10 vuotta elämästä pois. Voisin siis saada varmasti ainakin viisi vuotta lisää, jos saisin palikoitua käänneltyä oikeisiin asentoihin pääkopperossani. Se olisi jo 68+5 eli 73 vuotta. Siihen sitten niitä marjoja ja muita viheriäisiä..pikkusen lisää liikuntaa ja unta, niin voisiko ajatella, että saisin nostettua tuon hyvällä tuurilla jopa 80 vuoteen? Sinne haluaisin päästä. En missään nimessä ole valmis jättämään tuota testin lupaamaa 15 lisävuotta elämästäni kokematta!


Elämä pelissä-testin yhteenvetoa: 

Arjen vastoinkäymiset

 

V-indeksi 56/100 pistettä.
Arjen vastoinkäymiset harmittavat sinua useammin kuin muita ihmisiä, vastoinkäymisten sinulle aiheuttama harmituksen määrä on tavallista huomattavasti suurempi, mutta onneksesi harmituksesi kestää huomattavasti lyhyemmän ajan kuin ihmisillä yleensä.

Arjen pienten vastoinkäymisten parempaa sietämistä voi harjoitella. Omia kielteisiä tunteitaan voi käsitellä, ja ne kannattaa hyväksyä. Negatiivisten tunteiden hyvä hallinta ja pienten vastoinkäymisten sietäminen helpottaa arkea ja vapauttaa voimavaroja todellisten takaiskujen kohtaamiseen.

 

Henkiset voimavarat

Positiivisuus 79/100 pistettä.
Henkisen hyvinvoinnin ja stressin kartoituksen pohjalta kuulut niihin ihmisiin, joilla on erinomaiset henkiset voimavarat. Tähän ryhmään kuuluville keskimäärin on ominaista vahva usko hyvään tulevaisuuteen, elämä tuntuu merkitykselliseltä, asenne elämään on myönteinen ja kyky sietää vastoinkäymisiä on erinomainen. Silloin yleensä myös kiinnostus terveyttä edistävään ravitsemukseen ja liikuntaan on tavallista suurempi. Ryhmän jäsenien vahvuuksiin kuuluvat myös usein tavallista paremmat sosiaaliset taidot ja halu panostaa ihmissuhteisiin. Työ koetaan yleensä palkitsevana ja elämää rikastuttavana asiana. Vaikka asiat ovat hyvin, kaltaisesti henkilöt voivat hyötyä henkisen hyvinvoinnin harjoitusohjelmista ja voida entistäkin paremmin.

Terveyteen vaikuttavien elintapojesi puolesta kuulut ryhmään, joka kuluttaa terveyttään muita vähemmän ja siksi sairastuu keskimääräistä harvemmin elintapojen aiheuttamiin sairauksiin. Saatat silti edelleen haluta vahvistaa terveyttäsi ja olet ehkä jo yrittänytkin tehdä muutoksia arkisiin tottumuksiisi. Alla on tarkemmin kuvattu, missä asioissa voit tehdä muutoksia hyvinvointisi ja terveytesi parantamiseksi entisestään.

Eliniän ennuste

Elintavat ja -olosuhteet vaikuttavat merkittävästi elinikään. Tilastojen mukaan sinun ikäryhmääsi kuuluvat ja elintavoiltaan samanlaiset naiset saavuttavat keskimäärin 68 vuoden eliniän. Jos muuttaisit kaikki elintapasi mahdollisimman terveellisiksi, sinulla olisi mahdollisuus lisätä vireitä elinvuosiasi 15 vuodella.

Tee testi osoitteessa: http://elamapelissa.duodecim.fi/ep3/ 

Negatiivinen elämänasenne vie jopa kymmenen elinvuotta

"Tieteellisestikin" todistettua se on:

http://yle.fi/uutiset/positiivinen_ihminen_elaa_pitempaan_ja_tienaa_paremmin/6311091

Lukekaahan!

Kolkyt ja hyvä niin :)

Täytin reilu viikko sitten "maagiset" 30 vuotta. Johan sitä oli vuosi odotettukin! Viimeisinä päivinä ennen h-hetkeä mietin, että vitsi, jos vielä vähän aikaa saisin olla parikymppinen. Mutta lopulta tuntui pelkästään hyvältä siirtyä seuraavalle vuosikymmenelle.

Viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet mahtavia!  Olen tavannut upeita ihmisiä, joista on tullut minulle rakkaita ystäviä. Sellaisia ystäviä, jotka taittavat kanssani varmasti seuraavankin vuosikymmenen. Elämyksiä ja nautintoja on karttunut melkoinen määrä. Maailmaa on tullut katsottua monesta kolkasta ja olen saanut rakastaa ja olla rakastettu. Kymmeneen vuoteen on toki mahtunut ikäviäkin asioita, kuten luopumista itselle tärkeistä ihmisistä ja asioista. Uskon, että suurin osa näistä luopumisista on kuitenkin kasvattanut ja vienyt eteenpäin. En olisi sama ilman niitä tapahtumia. Harha-askeleetkin ovat lopulta tuoneet lähemmäksi omaa itseä ja sen tuntemista.

Vaikka mikään ei konkreettisesti olekaan muuttunut vanhenemisen myötä, olen mielessäni aloittanut uuden aikakauden ja puhdistanut pöydän. Olen tehnyt tilini selviksi menneen kanssa ja sinetöinyt vanhat asiat siististi mappeihin. Siellä ne ovat mapissa, eivät elämästä kadonneina, mutta taakse jääneinä ja osana omaa henkilökohtaista historiikkiäni. Hyvä niin. Odotan seuraavaa kymmentä vuotta ja sen tapahtumia jännityksellä. Minua kutkuttaa ajatus siitä, että edessä on upeita vuosia huipussa seurassa - omassa ja rakkaimpieni!;)

Juhlapäivän eväitä - very girly :)

Hikisen hyvää

Vaikka kirjoitin tunnustuksiani jo viime viikolla, en onnistunut siltikään nostamaan tunnelmia heti seuraavina päivinä. Alkoi jo nolottaa, että pitipä mennä edes tunnustamaan, kun nyt ei sitten hyvillä mielen voikaan enää murjottaa. Ironista eikö? Noh, eilinen alkoi vaisusti. Olin nähnyt kauheaa painajaista, jossa en muistanut kuka olen ja missä olen. Heräsin aamuyöstä hengästyneenä ja rintaa puristi. Töihin lähdin väsyneenä ja mielessä pyörähteli kaikenmoisia negatiivisuuksia. Oliko taas alkamassa yksi tällainen viikko?

Neljän jälkeen suuntasin kuntosalille. Menin crosstraineriin, jota inhoan. Pakotin itseni polkemaan siinä asettamani ajan, vaikka olin jo heti alkuun antanut luvan luovuttaa, jos siltä tuntuisi. Kanavoin kiukkuni siihen laitteeseen ja kun vielä sen jälkeen touhusin normaalin treenini läpi, olin suuremmoisen eufoorisessa tilassa suihkuun päästessäni. Olo oli kuin pikkuisessa hiprakassa.

Ihmeellisintä kaikessa oli, että vaikka sitten myöhästyin kotimatkalla junasta traagisimmalla mahdollisella tavalla eli siten, että käsi juuri kurkoittaa ovea ja silloin juna lähtee liikkeelle, ei sekään ärsyttänyt yhtään kaatosateesta ja ukkosesta huolimatta. Wau! Oli oikeastaan aika raikasta istua siinä Martinlaakson asemalla sateessa. Tuntui, että nyt saa sitä happea, jota ei oikein ole tahtonut riittää viime aikoina.

Olin varautunut, että hyvä fiilis katoaa muutaman tunnin sisällä. Hah! Ei kadonnut. Kartoin negatiivisia aiheita sekä mielessäni että keskusteluissa muiden kanssa. En kertakaikkiaan aikonut suostua niihin. Tarvitsin tämän yhden illan, joka katkaisisi ikävän kierteen, johon olin joutunut. Tänäänkin on ihan hyvä tunnelma! Ja vaikka se tästä laskisi, niin ei haittaa, koska nyt tiedän, että minulla on vielä olemassa kapasiteettia muuhunkin kuin mälsään murjotukseen.

Mitä opimme? Hikoillessa meistä valuu ulos myös henkistä kuonaa ja kuormaa. Energia menee fyysiseen suoritukseen ja henkiselle kidutukselle jää puolestaan vähemmän polttoainetta. Katsotaan mihin tämän päivän energiat uppoaa!

Tunnustuksia

Katselin tuossa tätä blogia ja kirjoituksiani. Totesin seuraavaa: en ole ollut erityisen positiivisella tuulella, en ainakaan usein. Jos olen ollut, en ole malttanut istua alas siitä kirjoittamaan. Positiivisen päivän laskettua eiliseen ja unohduksiin, on positiivisten asioiden muistaminen ollut vaikeaa. Olen valittanut liikaa. En ole pysynyt asettamassani tavoitteessa. Olen tuottanut itselleni pettymyksen valitsemallani polulla. MUTTA: en aio upota suohoni, en vaikka huomennakin valittaisin ja ylihuomenna suututtaisi. Valittu suunta on ollut oikea ja siitä tulee pitää kiinni. Täytyy skarpata!

Jos jotain hyvää tästä haluaa nostaa, niin olen tullut tietoisemmaksi omista tuntemuksistani ja tunnistan paremmin järjen äänen. Tunnustan silti avoimesti, että tunteeni ohjaavat minua ja huuliani. Osaan kuitenkin eritellä paremmin omia fiiliksiäni. Tiedän, että jotkut asiat ovat järjettömiä ja pystyn joskus jopa lohduttamaan itseäni järjen avulla. Ei silti lieni väärin tuntea tuntemiansa tunteita. Siitä kummalla sitten on se lopullinen hallintaoikeus, on hyvä käydä itsensä kanssa pientä dialogia. En itseasiassa ole varma, onko kummankaan syytä ohjata meitä yksinään. En haluaisi olla niin kovin järkevä, mieluummin tunteva -olkoonkin että hyvässä ja pahassa-, rakastava ja lähestyttävä ihminen, jonka sielua voi koskettaa.

Hui! Onpa syvää.. Mutta tämä oli välitilinteko ja synninpäästö omalle sielupoloiselle. On viisautta oppia anteeksiantamista, itselleen jos jollekin sitä useimmiten joutuu antamaan anteeksi. Ja se on kaikista vaikeinta. Hullun haastavaa - jotain mihin on melkein pakko tarrata! Mutta onpahan kuin onkin POSITIIVISTA huomata näitäkin asioita. Siis näitä negatiivisiakin. Parissa suonsilmässä kahlanneena tuntee taas kasvualustansa paremmin!

Me palaamme - hallayöt ovat suloisia! ;)